Eilen oli ensimmäinen loma päivä ja se meni jouluostosten merkissä ja sukulaisten luona käynnissä. Lunta on tupruttanut toista päivää ja maisema on aivan ihanan näköinen. Murulla taisi kuitenkin olla rankkaa kun piti luoda lunta parin tunnin ajan. Tänään tehtiin myös joulu siivoukset; silitin ja laitoin jouluverhot ja liinat. Sauna piti myös pestä. Ostin uutta sanuna pesuainetta, jossa on eukalyptusta ja sitten olin aivan ihmeissäni vaahdon kanssa, kun tuli hujautettua vähän reilusti pesuainetta sankoon.

Jouluna muistetaan myös luonnon eläimiä; orava, jänikset ja linnut saavat ruokaa pihalla. Lunta on tullut niin paljon, että maanantaina mennään murun kanssa katsomaan, onko hiihtolatu tehty, että pääsisi hiihtämään. Viime talvena hiihtäminen jäi kokonaan, koska lunta ei tullut. Muuta Joulun tekemistä on  vielä leipominen. Pipipari taikinan ostin jo tänään ja lisäksi olen suunnitellut juustokakun tekemistä. Huomenna ollaan menossa ostamaan kinkku ja tekemään viimeisiä jouluostoksia.

Otin tuolta netistä Jouluisen kuvan:

Christmas-Snow-02.jpg